torstai, 11. marraskuu 2021

Suomen akkubisnes

Minua huolestuttaa Suomen akkumateriaalivarantojen päätyminen Kiinan määräysvallan alaiseksi, näin kävi jo molempien Kotkan seudun tulevien tehtaiden kanssa. Nyt Johnson Matthey vetäytyy koko akkubisneksestä, pelottivatko Kiinalaiset yrityksen pois akkubisneksestä koska yrityksellä on myös Kiinassa paljon liiketoimintaa. Kuka korvaa yrityksen Vaasassa jos sinne tehdas tulee? Kiinalaiset? Jostain syystä muita isoja sähköautojen akustojen valmistajia ei Suomi ole kiinnostanut. Salossakin Kiinalaiset ovat mukana omistajina akustojen valmistuksessa.

Minun mielestäni tästä kehityksestä pitäisi olla Suomessa varuillaan ja houkutella muitakin valmistajia Suomeen ei vain odotella että joku ottaa yhteyttä vaan olla itse aktiivisia.

perjantai, 8. toukokuu 2020

Koronavirus ja Kiina

Kiinan käyttäytyminen koronaviruksen yhteydessä osoittaa selvästi että Kiinalla on salattavaa asian suhteen. Heti alusta lähtienhän Kiina syytti Yhdysvaltoja koronaviruksen levittämisestä. Syyttely on ollut heti alusta lähtien silkkaa harhautusta jolla Kiina peittelee omia toimiansa.

Kuolleiden pieni määrä Kiinassa ja viruksen nopea taltuttaminen osoittavat että Kiina osasi odottaa taudin leviämistä, tästä voikin helposti ajatella että kyseessä oli tahallinen viruksen testaaminen jolla haluttiin selvittää miten virus toimii Kiinan omien kansalaisten keskuudessa sekä muuallla maailmassa. Virushan tappoi hyvin vähän Kiinan omia kansalaisia sen sijaan muualla maailmassa se on toiminut hyvin tehokkaasti joten virusta on saatu muokattua niin että se vaikuttaa muihin kuin aasialaisiin ihmisiin voimakkaammin. Kyseinen virus on tarkoituksella kehitettty biologinen ase jolla on tarkoitus tarpeen vaatiessa romahdutta länsimaiset yhteiskunnat.

Myöskin Kiinan haluttomuus jakaa tietoansa viruksesta ja kieltämällä kansainvälisten tutkijoiden tulo maahan tutkimaan virusta osoittaa että kyse ei ole mistään vahingosta vaan suunnitelmallisuudesta.

sunnuntai, 7. joulukuu 2008

Ohjeita elämän varrelle

"Mene tyynesti hälyn ja kiireen keskelle ja muista, mikä rauha kätkeytyy hiljaisuuteen.

Niin pitkälle kuin itsestäsi on mahdollista, pysy hyvissä väleissä kaikkien ihmisten kanssa. Puhu oma totuutesi rauhallisesti ja selkeästi ja kuuntele muita, myös tyhmiä ja tietämättömiä, heilläkin on tarinansa kerrottavana.

Vältä äänekkäitä ja hyökkäileviä henkilöitä. He ovat piina sielulle. Jos vertailet itseäsi muihin, voit tulla turhamaiseksi ja katkeraksi, sillä aina on olemassa suurempia ja mitättömämpiä ihmisiä kuin sinä itse. Iloitse saavutuksistasi yhtä lailla kuin suunnitelmistasi.

Säilytä kiinnostus elämäntyöhösi, olipa se kuinka vaatimaton tahansa; se on todellista kiinteää omaisuutta ajan ja onnen vaihteluissa.

Harrasta varovaisuutta liiketoimissasi, sillä maailma on petkutusta täynnä. Älköön se kuitenkaan tehkö sinua sokeaksi sille, mitä hyvyyttä on olemassa. Monet ihmiset tavoittelevat korkeita ihanteita, ja kaikille elämä on täynnä sankaruutta.

Ole oma itsesi. Varsinkaan älä teeskentele kiintymystä. Älä ole ivallinen rakkauden suhteen, sillä kaiken kuivuuden ja hurmattomuuden keskellä se on ikuista kuin ruoho.

Ota lempeästi vastaan vuosien antama neuvo luopumalla tuskattomasti nuoruuteen kuuluvista asioista. Kasvata ja vahvista henkeäsi suojaamaan sinua äkillisen epäonnen kohdatessa. Mutta älä masenna itseäsi kuvittelemalla. Monet pelot ovat uupumuksen ja yksinäisyyden synnyttämiä. Terveellistä itsekuria unohtamatta ole lempeä itseäsi kohtaan.

Olet universumin maailmankaikkeuden lapsi, et vähemmän kuin puut ja tähdet, sinulla on oikeus olla täällä. Ja olkoonpa se sinulle selvä tai ei, maailmankaikkeus joka tapauksessa kehkeytyy niin kuin sen tuleekin. Sen vuoksi säilytä rauha Jumalan kanssa, olkoonpa kuvasi hänestä mikä tahansa ja mitä lienevätkin toimesi ja rientosi, elämän hälisevän sekasorron keskellä, säilytä rauha sielusi kanssa.

Ole tarkkaavainen - koeta olla Onnellinen"

Tämä kirjoitus on löytynyt vanhasta St. Paulin kirkosta Baltimoresta v. 1692